Tingtoeng 137

1 Babylon tuiva ah te ka ngol uh tih Zion ka poek uh vaengah ka rhap uh.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 A khui kah tuirhi dongah ka rhotoeng te ka bang uh.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 Kaimih aka sol rhoek kaimih te laa ol hnap n'dawt uh. Kaimih aka parhaengkung long khaw, “Zion laa te kaimih ham kohoenah neh hlai uh lah,” a ti uh.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 Balae tih BOEIPA laa he kholong kho ah ka hlai uh eh?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 Jerusalem nang te kan hnilh atah ka bantang kut he hnilh uh saeh.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Nang te kan thoelh pawt tih, Jerusalem te ka kohoenah somtung la ka pacuet pawt atah ka lai he ka dang la kap uh saeh.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 BOEIPA aw Jerusalem tue vaengkah Edom koca rhoek loh, “A khoengim duela kingling uh kingling uh,” a ti uh te poek pah.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 Hlang aka rhoelrhak Babylon nu aw, kaimih taengah na saii bangla na thaphu te namah taengah aka thuung tah a yoethen.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Na camoe rhoek te a tuuk tih, thaelpang dongah aka phop tah a yoethen.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.