Joba 7
1 “Diklai hman ah hlanghing hamla caempuei a om moenih a? A khohnin te kutloh kah khohnin banghui ni.
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Sal bangla hlipkhup a hloep tih kutloh bangla a bisai a lamtawn.
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 Ka taengah a poeyoek la a hla ka pang van tih thakthaenah hlaem he kai hamla a khueh.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Ka yalh tih, ‘Me vaengah nim ka thoh ve?’ ka ti. Khoyin loh puh tih hlaemhmah duela yuthonah khaw ka cung.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Ka saa loh a rhit a bai, ka vin dongkah laipi tiknong khaw uet tih a tuei.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Ka khohnin loh tampai lakah bawn tih lungli lungla la ngaiuepnah bawt.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Ka hingnah mueihla he poek lah. Hnothen hmuh ham khaw ka mik loh mael voel mahpawh.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Kai aka so mik loh kai m'mae voel mahpawh. Na mik te kai soah om dae kai ka om voel pawh.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 A im la koep mael pawt vetih, a hmuen loh anih hmat voel mahpawh.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Te dongah kai khaw ka ka tuem mahpawh. Ka mueihla khobing doela ka thui vetih. Ka hinglu khahing doela ka lolmang pueng ni.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Kai he tuipuei tuihnam tih nim, kai soah thongim na khueh.
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Ka soengca loh kai n'hloep bitni, ka thingkong loh ka kohuetnah te a phueih bitni ka ti.
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 Mueimang neh kai nan rhihyawp sak tih, olphong neh kai nan let sak.
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 Ka hinglu loh ka rhuhrhong lakah khaknah neh dueknah ni a coelh.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Ka kohnue coeng, kumhal duela ka hing mahpawh, kai he n'toeng laeh, ka khohnin khaw a honghi ni.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Mebang hlanghing lae amah na pantai sak tih, a taengah na lungbuei na khueh te.
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 Anih te mincang ah na cawh tih mikhaptok ah ni anih te na loepdak.
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Balae tih kai lamloh na mangthung pawt eh? Ka timtui ka dolh hil kai nan rhael moenih.
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Hlang aka kueinah nang taengah ka tholh tih balae ka saii? Balae tih kai he na kutnoek la nan khueh. Te dongah kai ham tah hnorhih la ka om coeng.
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Te dongah ka boekoek he na phueih tih kai kah thaesainah he nan khoe mai pawt lae? Laipi khuila ka yalh pawn ni. Kai nan toem cakhaw ka om voel moenih,” a ti nah.
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
