Psalmi 104
1 Blagosiljaj, dušo moja, Gospoda! Gospode, Bože moj, velik si veoma, obukao si se u velièanstvo i krasotu.
Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.
2 Obukao si svjetlost kao haljinu, razapeo nebo kao šator;
Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.
3 Vodom si pokrio dvorove svoje, oblake naèinio si da su ti kola, ideš na krilima vjetrnijem.
Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.
4 Èiniš vjetrove da su ti anðeli, plamen ognjeni da su ti sluge.
Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.
5 Utvrdio si zemlju na temeljima njezinim, da se ne pomjesti va vijek vijeka.
Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.
6 Bezdanom kao haljinom odjenuo si je; na gorama stoje vode.
Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.
7 Od prijetnje tvoje bježe, od gromovnoga glasa tvojega teku.
Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.
8 Izlaze na gore i slaze u doline, na mjesto koje si im utvrdio.
Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.
9 Postavio si meðu, preko koje ne prelaze, i ne vraæaju se da pokriju zemlju.
Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.
10 Izveo si izvore po dolinama, izmeðu gora teku vode.
Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;
11 Napajaju sve zvijeri poljske; divlji magarci gase žeðu svoju.
Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.
12 Na njima ptice nebeske žive; kroz grane razliježe se glas njihov.
Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.
13 Napajaš gore s visina svojih, plodima djela tvojih siti se zemlja.
Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.
14 Daješ te raste trava stoci, i zelen na korist èovjeku, da bi izvodio hljeb iz zemlje.
Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.
15 I vino veseli srce èovjeku, i lice se svijetli od ulja, i hljeb srce èovjeku krijepi.
Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.
16 Site se drveta Božija, kedri Livanski, koje si posadio.
Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;
17 Na njima ptice viju gnijezda; stanak je rodin na jelama.
Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.
18 Gore visoke divokozama, kamen je utoèište zeèevima.
Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.
19 Stvorio si mjesec da pokazuje vremena, sunce poznaje zapad svoj.
Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.
20 Stereš tamu, i biva noæ, po kojoj izlazi sve zvijerje šumsko;
Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.
21 Lavovi rièu za plijenom, i traže od Boga hrane sebi.
Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.
22 Sunce grane, i oni se sakrivaju i liježu u lože svoje.
Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.
23 Izlazi èovjek na posao svoj, i na rad svoj do veèera.
Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.
24 Kako je mnogo djela tvojih, Gospode! Sve si premudro stvorio; puna je zemlja blaga tvojega.
Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.
25 Gle, more veliko i široko, tu gmižu bez broja, životinja mala i velika;
Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;
26 Tu laðe plove, krokodil, kojega si stvorio da se igra po njemu.
Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.
27 Sve tebe èeka, da im daješ piæu na vrijeme.
Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.
28 Daješ im, primaju; otvoriš ruku svoju, site se dobra.
Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.
29 Odvratiš lice svoje, žaloste se; uzmeš im duh, ginu, i u prah svoj povraæaju se.
Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.
30 Pošlješ duh svoj, postaju, i ponavljaš lice zemlji.
Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.
31 Slava Gospodu uvijek; nek se veseli Gospod za djela svoja!
Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.
32 On pogleda na zemlju, i ona se trese; dotakne se gora, i dime se.
Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.
33 Pjevaæu Gospodu za života svojega; hvaliæu Boga svojega dok sam god.
Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.
34 Neka mu bude mila besjeda moja! veseliæu se o Gospodu.
Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.
35 Neka nestane grješnika sa zemlje, i bezbožnika neka ne bude više! Blagosiljaj, dušo moja, Gospoda! Aliluja!
Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!
