Job 17
1 Spiritus meus attenuabitur, dies mei breviabuntur, et solum mihi superest sepulchrum.
Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
2 Non peccavi, et in amaritudinibus moratur oculus meus.
En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
3 Libera me Domine, et pone me iuxta te, et cuiusvis manus pugnet contra me.
Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
4 Cor eorum longe fecisti a disciplina, propterea non exaltabuntur.
Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
5 Praedam pollicetur sociis, et oculi filiorum eius deficient.
Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
6 Posuit me quasi in proverbium vulgi, et exemplum sum coram eis.
Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
7 Caligavit ab indignatione oculus meus, et membra mea quasi in nihilum redacta sunt.
Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
8 Stupebunt iusti super hoc, et innocens contra hypocritam suscitabitur.
Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
9 Et tenebit iustus viam suam, et mundis manibus addet fortitudinem.
Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
10 Igitur omnes vos convertimini, et venite, et non inveniam in vobis ullum sapientem.
Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
11 Dies mei transierunt, cogitationes meae dissipatae sunt, torquentes cor meum:
Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
12 Noctem verterunt in diem, et rursum post tenebras spero lucem.
Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
14 Putredini dixi: Pater meus es, mater mea, et soror mea, vermibus.
Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
15 Ubi est ergo nunc praestolatio mea, et patientiam meam quis considerat?
Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
