Job 29
1 Job prenant encore de nouveau sa parabole, dit:
Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
2 Qui m’accordera que je sois comme dans les anciens mois, comme aux jours dans lesquels Dieu me gardait;
Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
3 Quand sa lampe luisait sur ma tête, et qu’à sa lumière je marchais dans les ténèbres;
Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
4 Comme je fus aux jours de ma jeunesse, quand en secret Dieu était dans mon tabernacle;
Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
5 Quand le Tout-Puissant était avec moi, et qu’autour de moi étaient mes serviteurs;
Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
6 Quand je lavais mes pieds dans le beurre, et qu’une pierre répandait pour moi des ruisseaux d’huile;
Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
7 Quand je m’avançais vers la porte de la ville, et que sur la place publique on me préparait un siège?
Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
8 Les jeunes hommes me voyaient, et se retiraient à l’écart; et les vieillards, se levant, se tenaient debout.
Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
9 Les princes cessaient de parler, et mettaient un doigt sur leur bouche.
Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
10 Les grands retenaient leur voix, et leur langue s’attachait à leur palais.
Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
11 L’oreille qui m’entendait me proclamait bienheureux, et l’œil qui me voyait me rendait témoignage;
Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
12 Parce que j’avais délivré le pauvre qui criait, et l’orphelin qui n’avait pas de soutien.
Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
13 La bénédiction de celui qui allait périr venait sur moi, et je consolais le cœur de la veuve.
Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
14 Je me suis revêtu de la justice, et l’équité de mes jugements m’a servi comme de vêtement et de diadème.
Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
15 J’ai été un œil pour l’aveugle, et un pied pour le boiteux.
Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
16 J’étais le père des pauvres; et l’affaire que je ne connaissais pas, je l’étudiais avec le plus grand soin.
Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
17 Je brisais les mâchoires de l’injuste, et j’arrachais la proie de ses dents.
Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
18 Et je disais: C’est dans mon petit nid que je mourrai, et comme le palmier, je multiplierai mes jours.
Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
19 Ma racine s’étend le long des eaux, et la rosée se reposera sur ma moisson.
Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
20 Ma gloire se renouvellera tous les jours et mon arc se fortifiera dans ma main.
Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
21 Ceux qui m’écoutaient attendaient mon sentiment, et, attentifs, ils se tenaient en silence pour recevoir mon avis.
He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
22 Ils n’osaient rien ajouter à mes paroles, et mon discours coulait sur eux goutte à goutte.
Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
23 Ils me souhaitaient comme l’eau du ciel, et ils ouvraient leur bouche, comme la terre s’ouvre à la pluie de l’arrière-saison.
He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
24 Si quelquefois je leur souriais, ils ne le croyaient pas, et la lumière de mon visage ne tombait pas à terre.
Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
25 Si je voulais aller parmi eux, j’avais la première place; et lorsque j’étais assis comme un roi entouré de son armée, j’étais cependant le consolateur des affligés.
Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
