Psalmien 104
1 Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi.
Halleluja! Loof Jahweh, mijn ziel: Jahweh, mijn God, hoog zijt Gij verheven! Gij hebt U met glorie en luister omkleed,
2 Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;
En hult U in het licht als een mantel; Gij spant de hemelen uit als een tent,
3 sinä rakennat salisi vetten päälle, teet pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulen siivillä.
En legt op de wateren uw opperzalen. Gij maakt van de wolken uw wagen, Zweeft op de vleugels van de wind;
4 Sinä teet tuulet sanasi saattajiksi, palvelijoiksesi tulen liekit.
Stelt de stormen aan tot uw boden, Laaiend vuur tot uw knechten.
5 Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.
Gij hebt de aarde op haar pijlers gegrond, Zodat ze voor eeuwig niet wankelt.
6 Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet.
De Oceaan bedekte haar als een kleed, Nog boven de bergen stonden de wateren:
7 Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon;
Maar ze namen de vlucht voor uw dreigen, Rilden van angst voor de stem van uw donder;
8 vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut.
Toen rezen de bergen, en zonken de dalen Op de plaats, die Gij hun hadt bestemd.
9 Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata.
Gij hebt ze grenzen gesteld, die ze niet overschreden, Ze mochten niet meer de aarde bedekken;
10 Sinä kuohutit laaksoista lähteet, jotka vuorten välillä vuotavat.
Gij zendt de bronnen in de dalen, En tussen de bergen stromen ze voort;
11 Ne antavat juoman kaikille metsän eläimille, villiaasit niistä janonsa sammuttavat.
Ze laven al de wilde dieren, En de woudezel lest er zijn dorst;
12 Niiden partailla asuvat taivaan linnut ja visertävät lehvien välissä.
Daar nestelen de vogels uit de lucht, En fluiten er tussen de struiken.
13 Saleistasi sinä kastelet vuoret, sinun töittesi hedelmistä maa saa ravintonsa.
Uit uw zalen drenkt Gij de bergen, Door het sap van uw nevel wordt de aarde verzadigd;
14 Sinä kasvatat ruohon karjalle ja kasvit ihmisen tarpeeksi. Niin sinä tuotat maasta leivän
Gij laat voor het vee het gras ontspruiten, En het groen voor wat de mensen dient. Gij roept het graan uit de aarde te voorschijn,
15 ja viinin, joka ilahuttaa ihmisen sydämen; niin sinä saatat kasvot öljystä kiiltäviksi, ja leipä vahvistaa ihmisen sydäntä.
En de wijn, die het hart van de mensen verheugt; Olie, om het gelaat te doen glanzen, Brood, dat het hart van de mensen verkwikt.
16 Ravintonsa saavat myös Herran puut, Libanonin setrit, jotka hän on istuttanut.
Jahweh’s bomen drinken zich vol, De Libanon-ceders, die Hij heeft geplant:
17 Niissä lintuset pesivät, ja haikaroilla on majansa kypresseissä.
Waar de vogels zich nestelen, In wier toppen de ooievaar woont.
18 Korkeat vuoret ovat kauristen hallussa, kallionkolot ovat tamaanien suoja.
De hoogste bergen zijn voor de gemzen, De klippen een schuilplaats voor bokken.
19 Kuun sinä olet tehnyt näyttämään aikoja; aurinko tietää laskunsa.
Gij schiept de maan, om de tijd te bepalen, De zon weet, wanneer ze onder moet gaan.
20 Sinä teet pimeän, niin tulee yö; silloin lähtevät liikkeelle kaikki metsän eläimet.
Maakt Gij het donker, dan wordt het nacht, En sluipen de wilde beesten rond,
21 Nuoret jalopeurat kiljuvat saalista ja pyytävät Jumalalta elatustansa.
Brullen de leeuwen om buit, En vragen God om hun voedsel.
22 Aurinko nousee, ne vetäytyvät pois ja laskeutuvat luoliinsa maata.
De zon gaat op: ze kruipen weg, En leggen zich neer in hun holen;
23 Silloin ihminen menee töihinsä ja askaroitsee iltaan asti.
Maar de mens tijgt aan zijn werk, En aan zijn arbeid tot aan de avond.
24 Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.
Hoe ontzaglijk zijn uw werken, o Jahweh: Gij hebt ze allen met wijsheid gewrocht! De aarde is vol van uw schepselen,
25 Merikin, suuri ja aava-siinä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä.
Niet minder de zee; Die is groot en geweldig, En het wemelt daarin zonder tal: Beesten, kleine en grote,
26 Siellä kulkevat laivat, siellä Leviatan, jonka sinä olet luonut siinä leikitsemään.
Monsters trekken er door, Liwjatan dien Gij hebt geschapen, Om er mede te spelen.
27 Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruuan ajallansa.
Allen zien naar U uit, Om voedsel, elk op zijn tijd.
28 Sinä annat niille, ja ne kokoavat, sinä avaat kätesi, ja ne ravitaan hyvyydellä.
Geeft Gij het: ze eten het op; Gij opent uw hand: ze worden van het goede verzadigd.
29 Sinä peität kasvosi, ja ne peljästyvät, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen.
Maar verbergt Gij uw aanschijn: Ze verstarren van schrik; Gij ontneemt hun de adem: Ze sterven en keren terug tot hun stof.
30 Sinä lähetät henkesi, ja ne luodaan; ja sinä uudistat maan muodon.
Maar Gij zendt weer uw geest: en ze worden geschapen, En Gij vernieuwt het aanschijn der aarde!
31 Pysyköön Herran kunnia iankaikkisesti. Saakoon Herra teoistansa iloita,
Eeuwig dure de glorie van Jahweh, En blijve Jahweh Zich in zijn werken verheugen;
32 hän, joka katsahtaa maahan, ja se vapisee, joka koskettaa vuoria, ja ne suitsuavat.
Hij, die de aarde beziet: en ze beeft; Die de bergen aanraakt: ze roken!
33 Kaiken ikäni minä ylistän Herraa, minä veisaan Jumalani kiitosta, niin kauan kuin elän.
Heel mijn leven zal ik zingen voor Jahweh, Mijn God blijven loven, zolang ik besta!
34 Olkoot minun tutkisteluni hänelle otolliset; minä iloitsen Herrassa.
Moge mijn zang Hèm behagen, En ìk mij in Jahweh verblijden;
35 Hävitkööt syntiset maasta, älköön jumalattomia enää olko. Kiitä Herraa, minun sieluni. Halleluja!
Maar mogen de zondaars van de aarde verdwijnen, En de goddelozen niet blijven bestaan! Loof Jahweh, mijn ziel!
