Jobin 4
1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
Tada odgovori Elifas Temanac i reèe:
2 "Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
Ako ti progovorimo, da ti neæe biti dosadno? ali ko bi se mogao uzdržati da ne govori?
3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
Gle, uèio si mnoge, i ruke iznemogle krijepio si;
4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
Rijeèi su tvoje podizale onoga koji padaše, i utvrðivao si koljena koja klecahu.
5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
A sada kad doðe na tebe, klonuo si; kad se tebe dotaèe, smeo si se.
6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
Nije li pobožnost tvoja bila uzdanje tvoje? i dobrota putova tvojih nadanje tvoje?
7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
Opomeni se, ko je prav poginuo, i gdje su pravedni istrijebljeni?
8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
Kako sam ja vidio, koji oru muku i siju nevolju, to i žanju.
9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
Od dihanja Božijega ginu, i od daha nozdara njegovijeh nestaje ih.
10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
Rika lavu, i glas ljutom lavu i zubi laviæima satiru se.
11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
Lav gine nemajuæi lova, i laviæi rasipaju se.
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
Još doðe tajno do mene rijeè, i uho moje doèu je malo.
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
U mislima o noænijem utvarama, kad tvrd san pada na ljude,
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
Strah poduze me i drhat, od kojega ustreptaše sve kosti moje,
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
I duh proðe ispred mene, i dlake na tijelu mojem nakostriješiše se.
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
Stade, ali mu ne poznah lica; prilika bijaše pred oèima mojima, i muèeæi èuh glas:
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
Eda li je èovjek pravedniji od Boga? eda li je èovjek èistiji od tvorca svojega?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
Gle, slugama svojim ne vjeruje, i u anðela svojih nalazi nedostataka;
19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
Akamoli u onijeh koji stoje u kuæama zemljanijem, kojima je temelj na prahu i satiru se brže nego moljac.
20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
Od jutra do veèera satru se, i nestane ih navijek da niko i ne opazi.
21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
Slava njihova ne prolazi li s njima? Umiru, ali ne u mudrosti.
