Psalmien 81
1 Gittitin päällä, edelläveisaajalle, Asaphin (Psalmi.) Veisatkaat iloisesti Jumalalle, joka on meidän väkevyytemme: ihastukaat Jakobin Jumalalle.
Til sangmesteren, efter Gittit; av Asaf. Juble for Gud, vår styrke, rop med glede for Jakobs Gud!
2 Ottakaat psalmit ja tuokaat kanteleet, iloiset harput ja psaltari.
Stem i sang og la pauken lyde, den liflige citar tillikemed harpen!
3 Soittakaat pasunilla uudessa kuussa, meidän lehtimajamme juhlapäivänä.
Støt i basun i måneden, ved fullmånen, på vår høitids dag!
4 Sillä se on tapa Israelissa, ja Jakobin Jumalan oikeus.
For det er en lov for Israel, en rett for Jakobs Gud.
5 Sen hän pani Josephissa todistukseksi, koska he Egyptin maalta läksivät, ja oudon kielen kuulleet olivat.
Han satte det til et vidnesbyrd i Josef da han drog ut gjennem Egyptens land. - Jeg hørte en røst som jeg ikke kjente:
6 Minä olen heidän olkansa kuormasta vapahtanut; ja heidän kätensä pääsivät tiiliä tekemästä.
Jeg fridde hans skulder fra byrden, hans hender slapp fri fra bærekurven.
7 Koska sinä tuskassas minua avukses huusit, niin minä autin sinua: minä kuulin sinua, koska tuulispää tuli sinun päälles, ja koettelin sinua riitaveden tykönä, (Sela)
I nøden ropte du, og jeg fridde dig ut; jeg svarte dig, skjult i tordenskyen, jeg prøvde dig ved Meriba-vannene. (Sela)
8 Kuule, minun kansani, minä todistan sinun seassas: Israel, jospa sinä minua kuulisit!
Hør, mitt folk, og jeg vil vidne for dig! Israel, o, at du vilde høre mig:
9 Ei pidä sinun seassas muukalainen jumala oleman, ja ei pidä sinun vierasta jumalaa kumartaman.
Det skal ikke være nogen fremmed gud hos dig, og du skal ikke tilbede utlendingens gud.
10 Minä olen Herra sinun Jumalas, joka sinun vein ulos Egyptin maalta: levitä suus, niin minä sen täytän.
Jeg er Herren din Gud, som førte dig op av Egyptens land; lukk din munn vidt op, at jeg kan fylle den!
11 Mutta minun kansani ei kuullut minun ääntäni, ja Israel ei totellut minua.
Men mitt folk hørte ikke min røst, og Israel vilde ikke lyde mig.
12 Niin minä laskin heitä sydämensä pahuuteen, vaeltamaan neuvonsa jälkeen.
Så lot jeg dem fare i sitt hjertes hårdhet, forat de skulde vandre i sine egne onde råd.
13 Jos minun kansani kuulis minua, ja Israel minun teissäni kävis,
O, at mitt folk vilde høre mig, og at Israel vilde vandre på mine veier!
14 Niin minä pian heidän vihollisensa painaisin alas, ja käteni kääntäisin heidän vihollistensa päälle,
Om en liten stund vilde jeg da ydmyke deres fiender og vende min hånd imot deres motstandere.
15 Ja Herran viholliset hukkaan tulisivat; mutta heidän aikansa olisi ijankaikkisesti pysyvä,
De som hater Herren, skulde smigre for dem, og deres tid skulde vare evindelig.
16 Ja minä ruokkisin heitä parhailla nisuilla, ja ravitsisin heitä hunajalla kalliosta.
Og han skulde fø dem med den beste hvete, og jeg skulde mette dig med honning fra klippen.
