Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

By the rivers of Babylon, there we sat down. Yes, we wept, when we remembered Zion.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

On the willows in its midst, we hung up our harps.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

For there, those who led us captive asked us for songs. Those who tormented us demanded songs of joy: "Sing us one of the songs of Zion."

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

How can we sing Jehovah's song in a foreign land?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

If I forget you, Jerusalem, let my right hand be forgotten.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Let my tongue stick to the roof of my mouth if I do not remember you; if I do not prefer Jerusalem above my chief joy.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Remember, Jehovah, against the descendants of Edom, the day of Jerusalem; who said, "Raze it. Raze it even to its foundation."

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Daughter of Babylon, doomed to destruction, he will be blessed who rewards you, as you have served us.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Blessed shall he be who takes and dashes your little ones against the rock.