Jobin 7

1 Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?

“¿No está el hombre obligado a trabajar en la tierra? ¿No son sus días como los de un asalariado?

2 Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,

Como un siervo que desea fervientemente la sombra, como un asalariado que busca su salario,

3 Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.

por lo que me hacen poseer meses de miseria, Las noches agotadoras están destinadas a mí.

4 Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.

Cuando me acuesto, digo, “¿Cuándo me levantaré y se me pasará la noche? Doy vueltas en la cama hasta el amanecer.

5 Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.

Mi carne está vestida de gusanos y terrones de polvo. Mi piel se cierra y vuelve a brotar.

6 Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.

Mis días son más rápidos que la lanzadera de un tejedor, y se gastan sin esperanza.

7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.

Oh, recuerda que mi vida es un soplo. Mi ojo no verá más el bien.

8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.

El ojo del que me ve no me verá más. Tus ojos estarán sobre mí, pero yo no lo estaré.

9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)

Como la nube se consume y se desvanece, por lo que el que desciende al Seol ya no subirá. (Sheol h7585)

10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.

No volverá más a su casa, ni su lugar lo conocerá más.

11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.

“Por eso no me callaré. Hablaré con la angustia de mi espíritu. Me quejaré en la amargura de mi alma.

12 Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?

¿Soy un mar o un monstruo marino? ¿que pongas un guardia sobre mí?

13 Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;

Cuando digo: “Mi cama me consolará. Mi sofá aliviará mi queja,’

14 Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,

entonces me asustas con sueños y me aterra a través de visiones,

15 Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.

para que mi alma elija el estrangulamiento, la muerte antes que mis huesos.

16 Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.

Aborrezco mi vida. No quiero vivir para siempre. Dejadme en paz, pues mis días no son más que un soplo.

17 Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?

¿Qué es el hombre, para que lo engrandezcas? que debes poner tu mente en él,

18 Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.

que lo visites todas las mañanas, y lo prueban a cada momento?

19 Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?

¿Hasta cuándo no mirarás hacia otro lado? ni me dejará en paz hasta que trague mi saliva?

20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?

Si he pecado, ¿qué te hago a ti, vigilante de los hombres? Por qué me has puesto como marca para ti, ¿para que sea una carga para mí?

21 Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.

¿Por qué no perdonas mi desobediencia y quitas mi iniquidad? Por ahora me acostaré en el polvo. Me buscaréis con diligencia, pero no estaré”.