Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
Nu derimod ler de ad mig, Folk, der er yngre end jeg, hvis Fædre jeg fandt for ringe at sætte iblandt mine Hyrdehunde.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Og hvad skulde jeg med deres Hænders Kraft? Deres Ungdomskraft har de mistet,
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
tørrede hen af Trang og Sult. De afgnaver Ørk og Ødemark
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
og plukker Melde ved Krattet, Gyvelrødder er deres Brød.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
Fra Samfundet drives de bort, som ad Tyve raabes der efter dem.
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
De bor i Kløfter, fulde af Rædsler, i Jordens og Klippernes Huler.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
De brøler imellem Buske, i Tornekrat kommer de sammen,
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
en dum og navnløs Æt, de joges med Hug af Lande.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
Men nu er jeg Haansang for dem, jeg er dem et Samtaleemne;
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
de afskyr mig, holder sig fra mig, nægter sig ikke af spytte ad mig.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Thi han løste min Buestreng, ydmyged mig, og foran mig kasted de Tøjlerne af.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
Til højre rejser sig Ynglen, Fødderne slaar de fra mig, bygger sig Ulykkesveje imod mig;
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
min Sti har de opbrudt, de hjælper med til mit Fald, og ingen hindrer dem i det;
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
de kommer som gennem et gabende Murbrud, vælter sig frem under Ruiner,
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Rædsler har vendt sig imod mig; min Værdighed joges bort som af Storm, min Lykke svandt som en Sky.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
Min Sjæl opløser sig i mig; Elendigheds Dage har ramt mig:
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
Natten borer i mine Knogler, aldrig blunder de nagende Smerter.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
Med vældig Kraft vanskabes mit Kød, det hænger om mig, som var det min Kjortel.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
Han kasted mig ud i Dynd, jeg er blevet som Støv og Aske.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
Jeg skriger til dig, du svarer mig ikke, du staar der og ænser mig ikke;
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
grum er du blevet imod mig, forfølger mig med din vældige Haand.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Du løfter og vejrer mig hen i Stormen, og dens Brusen gennemryster mig;
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
thi jeg ved, du fører mig hjem til Døden, til det Hus, hvor alt levende samles.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
Dog, mon den druknende ej rækker Haanden ud og raaber om Hjælp, naar han gaar under?
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Mon ikke jeg græder over den, som havde det haardt, sørgede ikke min Sjæl for den fattiges Skyld?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
Jeg biede paa Lykke, men Ulykke kom, jeg haabed paa Lys, men Mørke kom;
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
ustandseligt koger det i mig, Elendigheds Dage traf mig;
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
trøstesløs gaar jeg i Sorg, i Forsamlingen rejser jeg mig og raaber;
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
Sjakalernes Broder blev jeg, Strudsenes Fælle.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
Min Hud er sort, falder af, mine Knogler brænder af Hede;
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
min Citer er blevet til Sorg, min Fløjte til hulkende Graad!
