Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
And Job again took up his parable, and said:
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Oh that I were as in the months of old, as in the days when God watched over me;
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
When His lamp shined above my head, and by His light I walked through darkness;
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
As I was in the days of my youth, when the converse of God was upon my tent;
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
When the Almighty was yet with me, and my children were about me;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
When my steps were washed with butter, and the rock poured me out rivers of oil!
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
When I went forth to the gate unto the city, when I prepared my seat in the broad place,
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
The young men saw me and hid themselves, and the aged rose up and stood;
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
The princes refrained talking, and laid their hand on their mouth;
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
The voice of the nobles was hushed, and their tongue cleaved to the roof of their mouth.
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
For when the ear heard me, then it blessed me, and when the eye saw me, it gave witness unto me;
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
Because I delivered the poor that cried, the fatherless also, that had none to help him.
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
The blessing of him that was ready to perish came upon me; and I caused the widow's heart to sing for joy.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
I put on righteousness, and it clothed itself with me; my justice was as a robe and a diadem.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
I was eyes to the blind, and feet was I to the lame.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
I was a father to the needy; and the cause of him that I knew not I searched out.
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
And I broke the jaws of the unrighteous, and plucked the prey out of his teeth.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Then I said: 'I shall die with my nest, and I shall multiply my days as the phoenix;
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
My root shall be spread out to the waters, and the dew shall lie all night upon my branch;
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
My glory shall be fresh in me, and my bow shall be renewed in my hand.'
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
Unto me men gave ear, and waited, and kept silence for my counsel.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
After my words they spoke not again; and my speech dropped upon them.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
And they waited for me as for the rain; and they opened their mouth wide as for the latter rain.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
If I laughed on them, they believed it not; and the light of my countenance they cast not down.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
I chose out their way, and sat as chief, and dwelt as a king in the army, as one that comforteth the mourners.
