Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Und Hiob antwortete und sprach:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Wie lange wollt ihr doch meine Seele betrüben und mich mit euren Reden niederdrücken?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
Ihr habt mich nun zehnmal geschmäht; schämt ihr euch nicht, mich so zu mißhandeln?
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Habe ich aber gefehlt, so trifft doch wahrlich mein Vergehen mich selbst!
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Wollt ihr aber wirklich großtun gegen mich und mir meine Schmach vorwerfen,
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
so erkennet doch, daß Gott mich gebeugt und sein Netz über mich geworfen hat.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Klage ich über Gewalttätigkeit, so erhalte ich keine Antwort, und schreie ich um Hilfe, so finde ich kein Recht.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Undurchdringlich hat er mir den Weg verzäunt und über meine Pfade Finsternis gebreitet.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Er hat mich meiner Herrlichkeit entkleidet und mir die Krone vom Haupte weggenommen.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Er hat mich gänzlich niedergerissen, so daß ich vergehe, und hat meine Hoffnung entwurzelt wie einen Baum.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Sein Zorn ist wider mich entbrannt, und er sieht mich an als seinen Feind.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Seine Scharen rücken allzumal aus und bahnen sich einen Weg gegen mich und lagern sich um meine Hütte her.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Meine Brüder hat er von mir verscheucht, und die mich kennen, tun fremd gegen mich.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Meine Verwandten bleiben aus, und meine Bekannten verlassen mich.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Meine Hausgenossen und meine Mägde halten mich für einen Fremden, sie sehen mich als einen Unbekannten an.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Rufe ich meinen Knecht, so antwortet er mir nicht, ich muß ihn mit meinem Munde anflehen.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Mein Atem ist meinem Weibe zuwider und mein Gestank den Söhnen meiner Mutter.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Sogar Buben verachten mich; stehe ich auf, so reden sie wider mich.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Alle meine Vertrauten verabscheuen mich, und die ich liebte, haben sich gegen mich gewandt.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
An meiner Haut und meinem Fleisch klebt mein Gebein, und ich habe kaum noch Haut, um meine Zähne zu behalten.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Erbarmt, erbarmt euch meiner, ihr, meine Freunde, denn die Hand Gottes hat mich getroffen!
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Warum verfolgt ihr mich wie Gott und werdet nicht satt, mich zu zerfleischen?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
O daß doch meine Worte aufgezeichnet und daß sie in ein Buch eingetragen,
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
daß sie mit eisernem Griffel in Blei oder auf ewig in einen Felsen gegraben würden:
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Ich weiß, daß mein Erlöser lebt, und er wird zuletzt über dem Staube stehen.
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Und nachdem diese meine Hülle zerbrochen ist, alsdann werde ich, von meinem Fleische los, Gott schauen.
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Den werde ich mir ansehen, meine Augen werden ihn schauen, ohne [Ihm] fremd zu sein. Es schmachten meine Nieren in mir!
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
Denn ihr sprechet: «Wie wollen wir ihn verfolgen!» und die Wurzel der Sache sei in mir zu finden!
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Nehmet euch in acht vor dem Schwert! denn das Schwert wird die Sünden rächen, damit ihr wisset, daß ein Gericht ist.
