Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Job antwoordde, en sprak:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Hoe lang nog blijft gij mij krenken, En mij onder woorden verpletteren?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
Tien keer beschimpt gij mij reeds, En kwelt gij mij schaamteloos.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Zelfs al had ik mij werkelijk misdragen, Dan raakt het wangedrag mij alleen;
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Gij mist het recht, een grote mond tegen mij op te zetten, Mijn schande mij te verwijten!
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Erkent toch eindelijk, dat God mij kastijdt, En mij in zijn net heeft verstrikt!
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Zie, ik roep: "Geweld!" maar vind geen verhoring, Ik roep om hulp: mij geschiedt geen recht!
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Hij heeft mijn weg versperd: ik kan niet voorbij, En duisternis op mijn paden gelegd;
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Mijn eer heeft Hij mij ontroofd, De kroon mij van het hoofd gerukt.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Hij heeft mij van alle kant ondermijnd: en daar ga ik heen; Mijn hoop ontworteld als een boom,
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Zijn gramschap tegen mij laten woeden, Mij als zijn vijand behandeld.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Als één man rukken zijn benden aan, En banen hun weg naar mij heen; Ze legeren zich rond mijn tent, Ze zijn zonder genade!
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Mijn broeders houden zich verre van mij, Mijn bekenden zijn vreemden voor mij;
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Mijn verwanten verdwenen, Mijn gasten zijn mij vergeten.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Mijn slavinnen zien mij aan voor een vreemde, Ik ben een onbekende voor haar;
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Ik roep mijn slaaf: hij geeft mij geen antwoord, Zelfs al smeek ik er om.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Mijn vrouw walgt van mijn adem, En ik stink voor mijn zonen;
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Zelfs de kinderen minachten mij, En brutaliseren mij, als ik optreed.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Al mijn getrouwen verafschuwen mij, Die ik liefhad, keren zich van mij af;
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Mijn vlees teert weg in mijn huid Met mijn tanden knaag ik mijn beenderen af.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Erbarming, erbarming: gij tenminste, mijn vrienden, Want de hand van God heeft mij geraakt;
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Waarom mij als een hert vervolgen, Nooit verzadigd aan mijn vlees!
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
O, werden mijn woorden opgeschreven, Opgetekend in een boek,
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
Met een stift van ijzer en lood Voor eeuwig op een rots gegrift:
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Ik weet, dat mijn Verlosser leeft, En ten leste op de aarde verschijnt;
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Dat ik mij zal oprichten achter mijn huid, En van mijn vlees uit, God zal aanschouwen!
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Ja, ik zal Hem aanschouwen, Mijn ogen zullen Hem zien, maar niet meer als vijand; Mijn nieren smachten in mijn schoot,
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
En wanneer gij dan zegt: Hoe vervolgen we hem, Welk voorwendsel zullen we tegen hem vinden;
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Ducht dan het zwaard voor uzelf, Want dan zal de Gramschap de bozen verdelgen! Om te weten, of er gerechtigheid is!
