Job 7
1 Is there not a warfare to man on earth? And as the days of an hireling his days?
Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2 As a servant desireth the shadow, And as a hireling expecteth his wage,
Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
3 So I have been caused to inherit months of vanity, And nights of misery they numbered to me.
Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4 If I lay down then I said, 'When do I rise!' And evening hath been measured, And I have been full of tossings till dawn.
Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5 Clothed hath been my flesh [with] worms, And a clod of dust, My skin hath been shrivelled and is loathsome,
Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6 My days swifter than a weaving machine, And they are consumed without hope.
Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7 Remember Thou that my life [is] a breath, Mine eye turneth not back to see good.
Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8 The eye of my beholder beholdeth me not. Thine eyes [are] upon me — and I am not.
Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9 Consumed hath been a cloud, and it goeth, So he who is going down to Sheol cometh not up. (Sheol h7585)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
10 He turneth not again to his house, Nor doth his place discern him again.
Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11 Also I — I withhold not my mouth — I speak in the distress of my spirit, I talk in the bitterness of my soul.
Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12 A sea -[monster] am I, or a dragon, That thou settest over me a guard?
Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13 When I said, 'My bed doth comfort me,' He taketh away in my talking my couch.
Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14 And thou hast affrighted me with dreams, And from visions thou terrifiest me,
Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15 And my soul chooseth strangling, Death rather than my bones.
Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16 I have wasted away — not to the age do I live. Cease from me, for my days [are] vanity.
Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17 What [is] man that Thou dost magnify him? And that Thou settest unto him Thy heart?
Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18 And inspectest him in the mornings, In the evenings dost try him?
Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19 How long dost Thou not look from me? Thou dost not desist till I swallow my spittle.
Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20 I have sinned, what do I to Thee, O watcher of man? Why hast Thou set me for a mark to Thee, And I am for a burden to myself — and what?
Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21 Thou dost not take away my transgression, And cause to pass away mine iniquity, Because now, for dust I lie down: And Thou hast sought me — and I am not!
Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
