Job 4
1 And Eliphaz the Temanite answered and said,
Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:
2 If a word were essayed to thee, wouldest thou be grieved? But who can refrain from speaking?
"Ethän pane pahaksesi, jos sinulle puhutaan? Kuka voi vaitikaan olla?
3 Behold, thou hast instructed many, and thou hast strengthened the weak hands;
Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;
4 Thy words have upholden him that was stumbling, and thou hast braced up the bending knees:
sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.
5 But now it is come upon thee, and thou grievest; it toucheth thee, and thou art troubled.
Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.
6 Hath not thy piety been thy confidence, and the perfection of thy ways thy hope?
Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?
7 Remember, I pray thee, who that was innocent has perished? and where were the upright cut off?
Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?
8 Even as I have seen, they that plough iniquity and sow mischief, reap the same.
Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
9 By the breath of God they perish, and by the blast of his nostrils are they consumed.
Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.
10 The roar of the lion, and the voice of the fierce lion, and the teeth of the young lions, are broken;
Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;
11 The old lion perisheth for lack of prey, and the whelps of the lioness are scattered.
jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.
12 Now to me a word was secretly brought, and mine ear received a whisper thereof.
Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13 In thoughts from visions of the night, when deep sleep falleth on men: —
kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14 Fear came on me, and trembling, and made all my bones to shake;
Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15 And a spirit passed before my face — the hair of my flesh stood up —
Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16 It stood still; I could not discern the appearance thereof: a form was before mine eyes; I heard a slight murmur and a voice:
Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
17 Shall [mortal] man be more just than God? Shall a man be purer than his Maker?
'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18 Lo, he trusteth not his servants, and his angels he chargeth with folly:
Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
19 How much more them that dwell in houses of clay, whose foundation is in the dust, who are crushed as the moth!
saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;
20 From morning to evening are they smitten: without any heeding it, they perish for ever.
ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.
21 Is not their tent-cord torn away in them? they die, and without wisdom.
Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan, ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"
