Job 29
1 Job again took up his parable, and said,
Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
2 “Oh that I were as in the months of old, as in the days when God watched over me;
Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
3 when his lamp shone on my head, and by his light I walked through darkness,
Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
4 as I was in my prime, when the friendship of God was in my tent,
Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
5 when the Almighty was yet with me, and my children were around me,
Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
6 when my steps were washed with butter, and the rock poured out streams of oil for me,
Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
7 when I went out to the city gate, when I prepared my seat in the street.
Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
8 The young men saw me and hid themselves. The aged rose up and stood.
Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
9 The princes refrained from talking, and laid their hand on their mouth.
Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
10 The voice of the nobles was hushed, and their tongue stuck to the roof of their mouth.
Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
11 For when the ear heard me, then it blessed me, and when the eye saw me, it commended me,
Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
12 because I delivered the poor who cried, and the fatherless also, who had no one to help him,
Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
13 the blessing of him who was ready to perish came on me, and I caused the widow’s heart to sing for joy.
Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
14 I put on righteousness, and it clothed me. My justice was as a robe and a diadem.
Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
15 I was eyes to the blind, and feet to the lame.
Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
16 I was a father to the needy. I researched the cause of him whom I did not know.
Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
17 I broke the jaws of the unrighteous and plucked the prey out of his teeth.
Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
18 Then I said, ‘I will die in my own house, I will count my days as the sand.
Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
19 My root is spread out to the waters. The dew lies all night on my branch.
Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
20 My glory is fresh in me. My bow is renewed in my hand.’
Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
21 “Men listened to me, waited, and kept silence for my counsel.
He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
22 After my words they did not speak again. My speech fell on them.
Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
23 They waited for me as for the rain. Their mouths drank as with the spring rain.
He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
24 I smiled on them when they had no confidence. They did not reject the light of my face.
Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
25 I chose out their way, and sat as chief. I lived as a king in the army, as one who comforts the mourners.
Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
