Psalmen 2

1 Waarom razen de volken, Bluffen de naties,

Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?

2 Komen de koningen der aarde bijeen, Spannen de vorsten samen tegen Jahweh en zijn Gezalfde:

Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:

3 "Laat ons hun ketens verbreken, Ons van hun boeien ontslaan!"

"Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä".

4 Die in de hemelen woont, lacht hen uit, Jahweh bespot ze;

Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.

5 Dan dreigt Hij ze toornig, Doet ze rillen voor zijn gramschap:

Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan:

6 "Ik zelf stel Mij een koning aan, Op Sion, mijn heilige berg!"

"Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni".

7 Nu wil Ik Jahweh’s beslissing verkonden; Hij heeft Mij gezegd: Gij zijt mijn Zoon; Ik heb U heden verwekt.

Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

8 Vraag Mij: dan geef Ik U de volkeren tot erfdeel, En de grenzen der aarde tot uw bezit;

Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.

9 Gij moogt ze vermorzelen met ijzeren knots, En stuk slaan als een aarden pot.

Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät."

10 Koningen, bedenkt het dus wel; Weest gewaarschuwd, wereldregeerders!

Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari.

11 Dient Jahweh in vreze; Beeft, en kust Hem de voeten!

Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.

12 Anders ontsteekt Hij in toorn, en loopt gij uw verderf tegemoet, Want licht kan zijn gramschap ontvlammen. Gelukkig, wie tot Hem zijn toevlucht neemt!

Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.